Parisielujen kohtaaminen

Kaikella on oma aikansa ja paikkansa, niin myös ihmisillä elämässämme. Jokainen ihminen on vierellämme jostakin syystä, niin myös parisielu kun hänet kohtaamme. Hän tulee silloin kun 
kaikki on valmista, kun olet itse valmis. Miten hän voisi tulla luoksesi ennen kuin olet löytänyt sen rakkauden sisältäsi? Miten hän voisi tulla luoksesi, jos et vielä pystyisi ottamaan sitä rakkautta vastaan? Luota siis siihen että kaikki tapahtuu kun on aika ja jos vierelläsi on jo se suuri rakkaus, niin kiitä. Silloin sinun ei tarvitse enää takertua, eikä pakottaa, koska todellinen rakkaus ei lähde mihinkään, vaan pysyy kanssasi aina.

Koululaisen piinaava kouluun lähtö -kotiäidin maanantai-aamu

"Äiti, mulla on nivunen kipeä.." Aloittaa 7-vuotias poikani. Katsomme yhdessä nivusta ja päätämme kysyä asiaa isältä, perheen "lihasasiantuntijalta". Tarkastelun ja testien päätteeksi isä sanoo ettei jääkiekkotreeneihin mennä tänään ja liikuntatunti täytyy ottaa iisisti. Harmittelemme yhdessä asiaa, mutta kipua vastaan ei pidä liikkua.

Aamupalan ja -suihkun jälkeen pukeminen on hidasta, pojallani ei ole kiireen tuntua mihinkään. -Leevi, yritettäisiinkö pukea nyt vähän ripeämmin? Kello on jo paljon, myöhästymme pian koulusta hoputan häntä. Uninen poika kiermurtelee pukemisensa kanssa ja lopulta sanoo: Äiti... en halua laittaa college-paitaa päälle. Missä mun vetoketjulliset colitsitakit? ...-Leevi, sulla on kaappi pullollaan hienoja erilaisia paitoja, eikö olisi hyvä vaihdella välillä? Poikani katsoo minua tuimasta ja istuu hiljaa. Ymmärrän hänen poissaolevasta katseesta että harmaa Moosevillen collegepaitaa on mahdotonta saada hänen ylleen. -Okay Leevi. Luovutan, sillä minulla ei ole aikaa vääntää. -Käyppä sitten hakemassa yläkerrasta toinen collegepaitis, mutta voisitko harkita että jonain päivänä kokeilisit muitakin paitoja kuin aina niitä samoja? Poikani ei vastaa, hän on erimieltä kuin minä. Vetoketjuttomat college-paidat ovat hänen mielestään tylsiä.

"Isä, haluan jäädä kotiin. -No mutta miksi? Isä kysyy ihmeissään. "No tämän nivusen takia.. se on kipeä.."
-Leevi kerroit juuri että nivunen on hiukan kipeä, mutta pystyt hyvin sen kanssa istumaan, seisomaan ja kävelemään. Voit siis hienosti mennä kouluun." Isä vastaa. Poikani ei sano mitään, häntä harmittaa.

Isä on käynnistämässä autoa ja odottaa poikaani ulkona. On kiire kouluun. Vaaleansininen toppatakki on likainen ja kehoitan poikaani pukeutumaan tummansiniseen. Lupaan pestä vaaleansinisen päivän aikana. "Äiti, en voi mennä kouluun tämän kanssa. Muut sanovat että tämä on ruma..". -No voi hyvänen aika... Eikä varmasti sano. Tämä on uusi ja hieno takki. Ja mistä kummasta sinulle on tullut ajatus että muut pitävät sitä rumana? Ethän ole vielä kertaakaan pitänyt sitä päälläsi. ..."No siitä, kun ei kenelläkään koulussa ole samanlaista.." -Leevi, sun takki on oikeasti hieno. Mistäs tiedät vaikka muut haluaisivat samanlaisen takin, kun näkevät sinun takkisi? Poikani lähtee pää painoksissa pihalle. Huudan vielä iloisena ovelta Leeville "hyvän koulupäivän toivotukset" ja yritän iloisuudellani hiukan saada häneen edes vähän hymyä. Ei sillä ollut nyt vaikutusta. Tänään oli harvinaisen vaikea aamu.

Muodonmuutos -Viherhuoneesta työhuone :)

Olen jo odotellut ilmojen kylmenemistä, jotta saan sytyttää takkaa ja nautiskella sen tunnelmallisesta hehkusta. Tänään ihastuttavan kirpsakan aamulenkin jälkeen Tuomarinkartanon syleilyssä oli mukava päättää hieman viluisena oman takan lämpöön. On mukavaa istuskella keittiön pöydän ääressä, katsella vuoroin ulos ikkunasta ruskan sävyjen tanssia auringon valossa ja vuoroin takkatulen pehmeää hyväilyä klapien ympärillä. 

Poikani on koulussa, mies työmatkalla ja minä yksin istun yksin kotona nauttien tästä hiljaisuudesta joka ympärilläni vallitsee. Vain takkapuut välillä napsahtelevat rauhoittavasti.

Syksyn tullen minulla aktivoituu jonkinlainen "pesän rakentamisvietti". On tarve järjestää ja laittaa asioita kuntoon "talven varalle". Viherhuoneeni sai uuden järjestyksen. Tähän saakka vain "seurustelutilana" palvellut viherhuone sai lisäksi pienen työpisteen sekä pienen metallisen sängyn runsaan tyynyvuoren kera. Tämä kaikki inspiroitui opintojeni kautta. Tuntuu että läksyjä on hyvä lukea mahdollisimman valoisassa huoneessa.
Näkymä viherhuoneesta on suoraan puutarhaamme, jossa komeilee vielä näin syksyllä kaunis japanilainen puutarha. Sen rauhoittava olemus laittaa ajatuksia seesteisesti liikkeelle.. 

Valkoiset nojatuolit ovat löytyneet huutokaupasta. Ne maksoivat yhteensä vain 5 euroa.

Tuolien kiinteisiin kankaisiin tulee helposti tahroja, toisaalta viherhuone meillä edustaa "mökkifiilistä", joten
tahroja voi mukavasti peittää esimerkiksi tällä Jeanne d´Arc Livingin juuttisäkillä. Keskellä
sijaitsee mieheni valmistama, aluksi verannallamme palvellut tiikkipuutarhalaatikko, jonka sisustusbuumissani maalasin valkoiseksi Osmosalilla. Kannen saa näppärästi nostettua ylös ja sisään laitettua vaikkapa käsityöt tai aikakausilehdet piiloon.

Katselin pitkään erilaisia työpisteitä / työpöytiä ja lopulta päädyin Nordalin

valkoiseen "Ball Leg -sivupöytään". Kaveriksi nappasin mustan
Traktorinpenkkituolin ja tuolille lämmittämään valkoisen lammastaljan.
Päydällä ovat Jeanne d`Arc Living "Madonna ja baby -patsas" ja "valkoinen puujalkainen centrepiece".

Nordalin naulakossa roikkuvat Jeanne d`Arc Livingin enkelin siivet sekä

vanhat JDL:n luistimet.

Tuolin takana nojaavat seinään vanhat puiset "Lampiset".
Ne löytyivät eräältä kirpputorilta. Tänä päivänä ei taida löytyä enää
noin kauniita suksia mistään...

Tämä hassu käsittääkseni enemmän myymäläkäyttöön tarkoitettu "esittelyhylly" on  ilmeisesti Nordalin mallistosta. Poistin siitä muutaman tason ja siirsin

Orkideani hyllylle. Koska Nordalin esittelyhylly oli likaisen kerman vaalea, maalasin sen
Osmosalilla kuultavan valkoiseksi. Nyt pidän siitä kovasti! Tämä löytyi erään myymälän jäämistöstä.

Huoneen perälle sijoitettiin lasten metallinen sänky. Sänky löytyi

Kierrätyskeskuksesta kesän lopulla ja maksoin siitä vain 15 euroa.
Sänky oli alunperin musta, mutta maalasin sen myös osmolla valkoiseksi.
Viherhuoneessamme on läpikulku huoneen molemmista päistä ulos.
Sijotin sängyn tarkoituksella päätyyn, jotta läpikulku ohjautuu
vain toiselle ovelle ja huoneessa säilyy oma "rauha" :)

Jotta huoneessa olisi "pientä" nostattavaa chic-tunnelmaa , päädyimme

kattokruunuihin.

Työpiste ja seurustelutila ovat aivan vierekkäin, mutta näyttävät silti aivan hyvältä näin.

Vanhan ajan lyhty roikkuu ikkunassa luoden valoa pimeään aikaan.

R.I.P, rakkaudella Moccaa syvästi kaivaten...

Pieni tytön tylleröinen
tietä pitkin kulki.
Saapui sinne Nukku-Matti,
silmät pienet sulki.

Kasvoi kuusi kukkalatva,
käki siinä kukkui.
Mutta tytön tylleröinen
nurmikolla nukkui.

Pieni tytön tylleröinen
sievää unta näki,
että hänen ympärilleen
tuli metsän väki.

Tapio ja Tellervo
ja Sinipiika pieni,
Mustikka ja Mansikka
ja suuri metsän sieni.

Sipsutteli Sinipiika
pienen tytön luokse;
Otti kiinni kädestä,
hyppeli ja juoksi.

Eipä tytön tylleröinen
ollut mitään vailla.
Hauska oli oleskella
Nukku-Matin mailla

Nukkumatti, nukkumatti lasten... Illan tullen heittää uni hiekkaa...

Tunnen ääretöntä ikävää rakasta perheenjäsentämme kohtaan, jonka jouduin viemään eläinläääkärille nukutettavaksi. Niin lempeä ja uskollinen omaa perhettään kohtaan, niin täynnä rakkautta ja iloa.

Otimme tämän ihastuttavan tyttösen hoiteisiimme 9 kuukauden ikäisenä eräältä kasvattajalta. Tyttö oli tuotu pentuna Ruotsista näyttelukoiraksi Suomeen. Hänellä oli hyvä suku. Mocca-tyttösen korvat eivät kuitenkaan nousseet pentuajan jälkeen pystyyn, joten näyttelyura oli mennyttä. Koirassa oli geneettinen vika. Kasvattajaperheen toinen osapuoli koulutti suojelukoiria ja he olivat vieneet tytön suojelukoulutukseen, mutta tyttö myytiin meille "liian pehmeänä sellaiselle".

Tyttö saapui meille eräänä aurinkoisena päivänä suuressa peräkärryssä, jossa oli paljon pieniä luukkuja. Yhdestä niistä kömpi esiin häntä koipien välissä Mocca. Se oli arka, pelkäsi kaikkea vierasta ja pyrki pakoon. Tästä huolimatta otimme Moccan perheeseemme, ajattelimme että kyllä se vielä kanssamme rohkaistuisi.

Pienin pienin askelin tyttönen rohkaistuikin ja sen sisäinen pelko meitä kohtaan väistyi. Se ymmärsi ettei sen tarvitse pelätä kanssamme. Sen sijaan ulkomaailmassa oli paljon asioita joita se pelkäsi, rekka-autot, vieraat oudon näköiset esineet, oudot äänet ja jotkut ihmisetkin, toiset koirat. Sillä oli selvästi outoja traumoja. Kun kerran venyttelin ja nostin käteni korkealle ylös, Mocca kyyristyi maahan kuin se pelkäisi että aijon lyödä sitä. Olin hölmistynyt ja kokeilin uudestaan. Se todella pelkäsi käsien nostamista ylös. Silloin mietin ensimmäistä kertaa, oliko suojelukoulutuksessa ollut liian kovat menetelmät herkälle tyttöselle? Myös nurkan takaa yllättäen tulevat ihmiset saivat sen pelkäämään, toisinaan se pakeni. Emme oikein ymmärtäneet mitä sen päässä liikkui, mutta pidimme sitä luonamme ja halusimme rakastaa ja opettaa sen ehjäksi.

Moccan ollessa noin 2-vuotias se näytti ensimmäistä kertaa aggressiivista puolta itsestään. Se hyökkäsi yllättäen naapurimme koiran kimppuun. Se oli järkyttävää. Naapurin koira oli pienikokoinen terrieri, sellainen suloinen puuteripuuhka. Olimme kaikki järkyttyneitä, yllättyneitä ja ennen kaikkea tietysti pahoillamme. Emme voineet ymmärtää mitä tapahtui.

Tästä meni vain kuukauden verran aikaa kun sama tilanne tapahtui toisen koiran kohdalla. Kyseessä oli toinen pienikokoinen koira ja Mocca ryntäsi pihaltamme tämän kimppuun. Se ei kysellyt, eikä varoittanut ennakkoon, se vain hyökkäsi suoraan kurkkuun. Ensimmäinen kerta meni häkellykseen, toinen kerta siihen, että luulimme sen vihaavan valkoisia pieniä koiria.

Soitin hätääntyneenä kasvattajalle, joka kertoi että Mocca oli saksanpaimenkoira, sukukypsä alfa-naaras ja se toimi kuten sen vaisto käski toimimaan. Muut tyttö-koirat olivat sen reviirillä ja se piti niitä uhkana. Kasvattaja kehoitti pitämään koiraa kytkettynä, sanoi että naapurin koirien kanssa siitä ei tule koskaan ystävää.

Ajan myötä Mocca oppi pysymään pihalla, se vain tarkkaili ja antoi ohikulkevien koirien mennä. Luottamukseni kasvoi ja uskallin pitää sitä välillä hetkittäin irti. Tiedäthän koiran omistajana sellaisen sanattoman sopimuksen koirasi ja itsesi välillä? Sellaisen jotai ei pysty ääneen selittämään, se vain on hengessä.

Se oli kaunis sunnuntai-päivä, 14.10.2012. Vietimme aikaa mieheni kanssa pihatöissä. Minä viritin puiden ympärille pupusuojia ja päästin Moccan kanssamme nauttimaan sunnuntaipäivästä. Tyttönen nauttikin, makoili ruohikossa, hieroi selkäänsä maahan ja tarkkaili rauhaisasti ohikulkijoita. Sillä oli seesteinen mielentila, sunnuntai oli seesteinen päivä. Sen rikkoi hetki, jolloin mieheni huusi "Mocca" ja näin sen syöksyvän yhtäkkiä jostain pihamme sivustalle saapuneen naapurin koiran kimppuun. Kaikki tapahtui kuin hidastettuna pahassa unessa. Yritin napata kiinni koiraani, toisen koiran omistaja yritti suojata omaansa. Kaikki tapahtui nopeasti, tuskaisessa hiljaisuudessa, vain pieni koira itki koko ajan.

Kamppailun keskeltä sain lopulta kiinni Moccan, kiskoin sen hännästä pois. Sain survottua omalla ruumiinpainollani sen kyljelleen maahan, se murisi minullekin ja näytti hampaita. Makasin koirani päällä ja vapisin. Naapurini kiroili hiljaa, kääntyi kannoillaan ja kävelytti pienen valkoisen koiransa kotiinsa.

Makasin koiran päällä ja huohotin, lopulta nousin hiekkaiselta tieltä ylös, nostin Moccan ylös maasta ja vein sen sisälle. Pukkasin koiran taloomme ja lysähdin hengettömänä istumaan ulkorappuille. Hengitykseni oli vieläkin raskas ja ruumiini tärisi kuin horkassa.  Tyhjyys sisälläni oli loputon. Tiesin vain sen, että enää en voi pyytää anteeksi. Enää ei ollut sanoja sellaiselle. Olin toimintakyvytön, olin voimaton, naiviudelleni vihainen, epätoivoinen ja jotenkin keskellä sellaista tyhjyyttä jolle ei ollut rajoja..

Miten pitkään ihminen on sokea asioille? Miten kauan jaksaa? Miten paljon pitää yrittää? Milloin ylittyy yrittämisen rajat? Mocca oli 4-vuotias, se oli kahden vuoden aikana hyökännyt vieraan koiran kimppuun noin 10 kertaa, viidestä niistä hyökkäys oli ollut sen verran raju että olimme maksaneet vastapuolen eläinlääkärikulut.

En tiedä miten kauan istuin rappusilla, mutta kauan. Näin naapurin ajavan autollaan talomme ohitse, lähtivät varmasti eläinsairaalaan. Mies katsoi minuun, emme tervehtineet. Minä istuin ja tuijotin takaisin.

Lopulta nousin ylös rappusilta ja menin sisälle. Kävin keskustelun mieheni ja puhelimiste erään ystäväni kanssa. Soitin päivystävälle eläinlääkärille ja varasin ajan Moccan nukkumatille heti seuraavalle päivälle. Vielä seuraavana päivänä kävin puhelimitse keskustelun eläinlääkärin kanssa. Kerroin Moccan tarinan niin hyvin ja tarkkaa kuin kykenin. Eläinlääkäri oli pahoillaan, hän sanoi että näissä tilanteissa ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin nukkumatti.

Vastaanotolle saavuttuamme lääkäri havainnoi ensin Moccaa ja pystyi kertomaan jo heti muutaman minuutin jälkeen että Moccalla oli hyvin heikko hermorakenne, sen näki suoraan sen pelokkaasta käyttäytymisestä. Neuroottisesti Mocca asteli lääkärinhuonetta edestakaisin. Lääkäri kertoi että näitä tarinoita hermorakennevikaisista koirista tulee eteen jatkuvasti, meidän Mocca ei ollut poikkeus, se oli yksi niistä. Kuulin ensimmäistä kertaa että Moccalla oli heikko hermorakenne. Miten sokea ja sinisilmäinen olin ollutkaan? En käsitä sitä vieläkään...

Lääkäri kertoi asianmukaisesti miten nukkumatti saapui. Ensin hän pisti Moccan peppuun nukutuspiikin. Neuroottinen Mocca hermoili vielä hetkisen, kunnes rauhoittui, uni alkoi painamaan. Kehotin Mokkaa lepäämään lattialle peitteen päälle. Sinne kaunis tyttösemme painautui kippuralle makaamaan. Silitin pehmeää turkkia ja itkin. Syytön se oli kaikelle, viaton luontokappale. Tulin vihaiseksi niille, jotka tehtailivat näitä viattomia sieluja maailmaan. Miksi?! Kauniin turkin ja näyttelyuran eteen?! Ehkä hermorakenteella ei ollut näissä tehtävissä väliä... En tiedä...Hyväilin pehmeää turkkia sormieni alla, tunsin vielä lämpimän rentoutuneen hengityksen, märän nenänpään... Kuiskailin Moccalle... "Tavataan tyttö myöhemmin...nähdään sitten taivaassa... Anteeksi ..."

R.I.P Rakkaudella, ikuisesti Sinua kaivaten..!

Rakkaimmalleni, sielunkumppanilleni!

Löysimme toisemme lähemmäs 10 vuotta sitten ja edelleenkin tiedän hänen olevan puolikkaani. Olen ollut onnekas, toiset kulkevat ja syntyvät tuhansia kertoja, mutta minun rakas löytyi lopulta... <3 !

Syksyinen puutarha saa kukoistaa!

Tuomarinkartanoon on jo tullut syksyn taikaa. Vaahteroissa on upea ruskan väritys, mutta pihan kukkaset vielä kukkivat kilvan. Ruusupensaat aloittivat uuden kukinnan elokuun lopulla ja orvokkipenkistä pilkistelee toinen toistaan kauniimpaa väriloistoa. Kasvimaasta pilkistää vielä kesäkurpitsoita. Tässä muutamia kuvasia pienen pienestä puutarhastamme.. Kylpyamme on muuten tämän kesän hankinta, samoin vanhan ajan lasten polkupyörä. Herttaisen näköisiä ovat :)

Saisiko olla ruusun terälehtikylpy kirsikkapuun katveessa? :)

Maistuisiko kenties kesäkurpitsa Kristiinan kasvimaasta?

Puutarhamme on ikuisen työn alla, mutta sinne on pikku hiljaa rakentunut japanilaisen puutarhan henkeä. 

Kesän mökkikausi on avattu! Aittahuoneen uudistaminen aloitettiin.

Ihanaa, talven pitkä odotus on päättynyt! Upea sunnuntainen auringonpaiste houkutteli meidän perheen päiväretkelle mökille. Rakastamme mökkeilyä ja luonnossa liikkumista. Mikään ei vedä vertoja luonnon rauhalle ja kiireettömyydelle.

Mökki on ihanteellisesti vain 40 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä, joten siellä voi piipahtaa vaikka vain päiväseltään. Mökki on järven rannassa, siellä on aitta ja tupa. Aitassa on kaksi omalla uloskäynnillä olevaa huonetta, joista toinen on meidän käytössämme. Se on ihanan pikkuruinen, sisältäen 1,5 leveän sängyn kahdella kerroksella sekä pienen tilan, johon mahtuu kahvipöytä ja tuolit, pieni kirjahylly ja oma jääkaappi.

Olemme jo pitkään miettineet aittahuoneen sisätilojen maalaamista, mutta tätä ennen "muut työmaat" ovat vieneet aikaamme, joten maalausurakka on aina siirtynyt. Kotoa toimme mukanamme pänikän valkoista seinämaalia sekä pensselit ja minä pääsin suosikkiharrastukseni pariin, maalaamaan.

Aitan seinät ovat paksua hirsipuuta ja alkuperäiskunnossa. Tarkoituksenamme oli saada pieneen tilaan lisää valoa ja avaruutta. Rakastan puuta elementtinä, mutta pienessä tilassa se syö valoa ja näyttää tunkkaiselta.

Valitsimme aittahuoneen tyylisuunnaksi  - tanskalaistyylisen valkoisen sisustuksen-. Tässä kuvasia ensimmäisestä ja toisesta vaiheesta. Työ jäi vielä kesken, tarkoituksenamme on jatkaa ensi kerralla työ loppuun. 

Tässä muutama kuvanen alkuperäisestä huoneesta.

Seinät, katto, lattia ja sänky ovat kaikki puuta,
mikä on suomalaiselle mökille hyvin tyypillinen ulkoasu.
Oikealla kuvassa vihreä kahvipöytä tuoleineen.

Siirsin pois hyllyköt, verhotangot ja tuolit.. ja aloitin työn.. Eikö näytäkkin siltä että

on helpompi hengittää? Mikä valo ja raikkaus?!

Myös katto sai uuden sävyn. Oikeassa yläkulmassa näkyy vanhaa katon väriä.

Katon pimet kulmat ovat nyt valoisia ja ilmavia! Sähköjohtojen pintavedot uppoavat kauniisti maaliseinään.

Rajasin sunnuntain urakan seinässä menevän sähköjohdon mukaan.

Tarkoitukseni on jatkaa tästä ensi kerralla :)

Tästä se lähtee :) Ihanaa kun tulee kevät ja kesä!

Laitan taas kuvasia aittahuoneen muutoksesta kun vierailemme jälleen mökillä.

Jokainen tarvitsee rakkautta ja hellän halauksen :)

Syleily on kuin sanoisi: et uhkaa minua, en pelkää olla lähelläsi, voin rentoutua ja tuntea oloni kotoisaksi, olen lähelläsi turvassa ja sinä ymmärrät minua. Vanha kansa uskoo että joka kerta halatessamme hellästi toista ihmistä, annamme ja saamme yhden päivän lisää elinaikaa. (Alef)

Jos tämä pitää paikkaansa, meidän tulee halailla läheisiämme koko ajan :) Pus ja halit!! <3 <3 <3

Makuuhuoneen uusi ilme -Ruostetta ja valkoista untuvaa!

Sisustuksemme on hyvin klassinen ja rauhaisa. Käytämme sävyinä ruskean eri sävyjä, mustaa ja valkoista. Makuuhuoneemme on maalattu vaalealla maitokahvin sävyllä ja sänkymme pääty on laminaattia, sävynä wenge. Yöpöydät ovat mieheni tekemät. Ne ovat afrikkalaista mahonkiapuuta, öljysin ne kahteen kertaan Osmo Colorin eben -sävyllä tummaksi. Ja katso, niistä tulikin oikein kivat!

Yöpöydillä komeilevat upeat valkoiset höyhenhattara lamput, näitä myydään Stockmannilla. Vanhat kartiomuotoiset juuttivarjostimet pääsivät lepäilemään varastonhyllylle uusien tulokkaiden sijaan. Sängyn päätyseinällä liihottelee höyhenen keveästi upeat enkelinsiivet sekä seinään nojaavat valkoiset tikapuut .

Sängyn oikealla puolella on huoneen mittaiset liukuovet (maalattua lasia) ja sen takana on lähes makuuhuoneemme kokoinen vaate/pukeutumishuone. Hyllytilaa löytyy joka lähtöön :)

Sängyn oikean puoleisella yöpöydällä komeilee upea ruostunut herätyskello, joka löytyi läheisestä metsästä maahan hautautuneena. Tällaisia aarteita löytävät vain tarkkanäköiset pikkupojat aarteen etsintämatkoilla. Eikö olekin upea herätyskello? Tuomarinkartano on historiallisesti mielenkiintoista aluetta... :)

Alla kuvia makuuhuoneen kevät uudistuksesta. Pienillä asioilla saa suuria muutoksia :)

Mitäs tykkäätte? :)

-kristiina-

Pääsiäisenä koristellaan kotia ja tehdään ihastuttavia pöytäasetelmia

Harrastamme mieheni kanssa sisustamista ja sommittelut syntyvät hetkessä ja työ sujuu yhdessä hassutellen. Viherhuoneessamme on hyvin "mökimmäinen" tunnelma, valkoisten lautaseinien sekä tunnelmallisen tapetin kera.

Viherhuoneemme on noin 10 neliötä ja siellä istuskellaan usein kahvikupposen ääressä ja tarinoidaan.

Taustalla komeilee vanha rukki ja päätylasien takana veranta, josta käydään taloon sisään.

Kotimme on muutoin sisustettu hyvin spa-maiseen henkeen. Pidämme hurjan paljon lämpimistä sävyistä, beigestä, ruskeasta ja valkoisesta maustettuna ripauksella mustaa. Muutonkin kodissamme vuorottelevat moderni ja vanha -sisustustyyli. )

Tässä muutamia sommittelukuvasia punaisentuvan viherhuoneesta inspiroimaan pääsiäistä ! Uudet Jean d`Arc Living in munaset ovat ihastuttavan seesteisiä, ja sointuvat taustalla olevien tyynyjen sekä pöydällä olevan kranssin kanssa erinomaisesti yhteen. Vanhassa maitotonkassa on strutsin valkoisia höyheniä ja sininen helmililja lepäilee beigevalkoisen pääsiäismunakranssin syleilyssä. Ihastuttavia visuelämyksiä! :)